lauantaina, lokakuuta 17, 2009

Tunnustus

Tämän ihanan tunnustuksen sain Marjalta, iso KIITOS :). Olin tosi iloinen tästä ja nyt saan vasta aikaiseksi laittaa sen tänne blogiini.




Ohjeena seurasi tämä:
Tunnustuksen saajan tulisi jakaa se edelleen seitsemälle bloggajalle ja linkittää heidät postaukseensa.

Samalla pitää paljastaa itsestään 7 asiaa, joita muut eivät vielä tiedä... Tämä onkin mun mielestä aika vaikeaa...mutta kokeillaan:)

1. Olen 38 vuotta
2. Koulutukseni on kemian laborantti,yo. Ja koulusta päästyäni olen työskennellyt samassa paikassa koko ajan
laboranttina.
3.Aamulla on ihan pakko saada kahvia ensimmäiseksi herättyäni, muulloin en sitä hirveästi juo.
4.Tykkään paljon eläimistä, varsinkin koirista ja erityisesti newfoundlandinkoirista. Ja haaveilen joskus että
kasvattaisin niitä.
5.Lasten myötä olen oppinut melko suurpiirteiseksi varsinkin huushollin suhteen..Jos tänään en ehdi tehdä jotain
niin sitten huomenna. Tai kyllä varmaan ehtisin siivoileen ja keräileen romppeita mutta yleensä kipitän
askartelunurkkaan..se aika on pakko ottaa jostain.
6.Olen monen monen vuoden jälkeen innostunut taas kaikesta käsillä tekemisestä ja rohmuan roppakaupalla
kaikenlaisia kirjoja ja muuta tarviketta että tällaisen teen seuraavaksi..nyt ostin lankaa että tekaisen tytöille
pipoja ja lapasia..saas nähdä kuin äijän käy:)
7.Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 22 vuotta ja olemme onnellisia yhä toistemme kanssa :)

Tulihan ne sieltä kaikki seitsemän. Jaan tunnustuksen myöhemmin jahka keksin kenelle antaisin..


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

Mintun askartelujutut Copyright © 2010 Blog make-over by Creation Faeries